Varapresidentti: Carteretin ilmastopakolaisuus hämäräbisnesten kulissi

Rakova-Ursula-x-235
Ursula Rakova

Tässä blogissa on silloin tällöin seurattu Carteret-saarten ”ilmastopakolaisten” päättymätöntä saagaa. Suomi on ainoa valtio maailmassa, joka rahoittaa muuttoliikettä puuhaavaa Tulele Peisa -järjestöä.

Saarten ennustettiin katoavan lopullisesti aaltoihin viimeistään vuonna 2015. Ilmastoskenaario osoittautui vesiperäksi ja myöhemmissä arvioissa tuomiopäivämäärää on siirretty vuosikymmenillä eteenpäin. Rahaa ”ilmastosopeutumiseen” pitäisi kuitenkin saada lisää aina vain kiihtyvällä tahdilla.

Palkittu ja ylistetty järjestö on jo yli kymmenen vuoden ajan yrittänyt organisoida ”maailman ensimmäisten ilmastopakolaisten” muuttoa kolmen tunnin venematkan päähän Bougainvilleen, joka on isompi saari Papua-Uudessa-Guineassa.

COP-ilmastokokouksissa ja muissa tapahtumissa puhujana kiertävä keulahahmo Ursula Rakova on ahkerasti muistutellut länsimaiden moraalisesta velvollisuudesta rahoittaa järjestön toimintaa. Muutama vuosi sitten hän perusteli rahantarvetta sillä, että kaikki kolmisen tuhatta asukasta on siirrettävä vuoteen 2015 mennessä.

Viimeisten tietojen mukaan vain viisi perhettä olisi muuttanut. Rakova on selittänyt tätä sillä, että halukkaita lähtijöitä ”uppoavilta” saarilta ei tahdo löytyä ja niistäkin harvoista suuri osa palaa ennen pitkää takaisin.

Toiminta kuulostaa oudolta jopa ilmastoaktivismin hullussa maailmassa. Palat alkavat loksahdella paikoilleen, kun lukee Bougainvillen itsehallintoalueen varapresidentin toukokuisen lausunnon.

Varapresidentti Raymond Masonon (joka on itsekin kotoisin Carteretilta) tietojen perusteella näyttää siltä, että tarina ilmastonmuutoksesta on ollut lähinnä kulissia, eikä väestön siirto olekaan ollut järjestön todellinen päämäärä. Kerätyt varat olisi ohjattu hämäriin liiketoimiin ja Ursula Rakovan lähipiirille. Kaikki asukkaat, joille on kustannettu uudet talot Bougainvillestä, ovat hänen sukulaisiaan.

Siitä huolimatta (tai ehkä juuri siksi) uudisasuntoja kuvataan paremminkin tarkoin kontrolloiduksi pidätyskeskuksiksi kuin kodeiksi. Asukkaat eivät saa poistua alueelta ilman lupaa. Jos jättää palaamatta vaaditun aikamäärän puitteissa, voi joutua eristyksiin jopa kuudeksi kuukaudeksi. Ulkopuoliset, jollaisiksi luetaan myös tavalliset Carteret-saarten asukkaat, eivät saa vierailla alueella ilman Ursula Rakovan lupaa.

Varapresidentti vaatii viranomaistutkinnan aloittamista Tulele Peisan toiminnasta. Hän toteaa, että jos tiedot pitävät paikkansa, järjestö on lakkautettava ja sen liiketoimet selvitettävä.

Suomalaispäättäjiä on ilmeisesti vedetty nenästä vielä pahemmin kuin alunperin näytti. Verovaroillamme rahoitetaan ilmastohuijarin luksuselämää ja hämäräbisneksiä. Parempi käyttökohde taitaisi olla medialukutaidon ja lähdekritiikin peruskurssi suomalaispoliitikoille.

Päivitys 24.11.

Suomen Australian-suurlähetystö kirjoittaa Carteretin tilanteesta täällä. Jutussa myönnetään, että saarten piti upota ja koko väestö siirtää kauan sitten, mutta väkiluku on sinä aikana kaksinkertaistunut. Varapresidentin lausunto on annettu vasta tuon kirjoituksen jälkeen. Rahaa kerrotaan Tulele Peisalle maksetun 125 000 euroa. Varapresidentin mukaan siirrettyjä perheitä on 5 kpl. Suurlähetystön antama uudisasukkaiden määrä 150 taitaa olla pyöristetty ylöspäin, vai onkohan keskimääräinen perhekoko tosiaan 30 henkeä?

Päivitys 31.12. lisätty maininta, että Raymond Masono on kotoisin Carteret-saarilta.

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s