Faktoille vastustuskykyinen uutisointi leviää hälyttävästi

antibiootitIhmiskunta hoippuu taas tuhon partaalla, kun kaikille tunnetuille antibiooteille vastustuskykyinen bakteeri on päässyt jo Yhdysvaltoihinkin. Ainakin, jos luotamme johtaviin tiedotusvälineisiin.

Perjantaina ympäri maailman levinnyt lööppi ei osu tämän blogin keskeisimpään aihepiiriin, mutta tarjoaa mielenkiintoisen esimerkin tiedeuutisoinnista. Useimmat tätä käsittelevät uutisjutut nimittäin sisältävät karkeita asiavirheitä.

Heti suoralta kädeltä on syytä todeta, että antibioottiresistenssistä on tietääkseni perusteltuakin olla jossain määrin huolissaan. Faktat ovat silti (tai juuri siksi) tärkeitä.

Tässä pieni otos superbakteerin uutisoinnista.

YLE:

”Superbakteeri” huolestuttaa Yhdysvalloissa – mikään antibiootti ei pure

Yhdysvalloissa on todettu maan ensimmäinen kaikille tunnetuille antibiooteille vastustuskykyinen bakteeritapaus.

Potilaan sitkeään, kolibakteerin aiheuttamaan tulehdukseen eivät auttaneet voimakkaat polymyksiini-antibiootit, joita pidetään tällä hetkellä voimakkaimpina aseina taistelussa superbakteereja vastaan. Naisen kerrotaan kuitenkin parantuneen.

Sama asia kerrottiin myös monessa tv:n uutislähetyksessä ja Ykkösaamussa. Asiantuntijoina haastateltiin mm. HUSin infektiosairauksien ylilääkäriä.

Iltalehti:

Tätä on pelätty – kaikille antibiooteille vastustuskykyinen painajaisbakteeri löytyi USA:ssa

Yhdysvaltain terveysviranomaiset kertoivat torstaina maan ensimmäisestä tapauksesta, jossa potilaalla on todettu olevan kaikille tunnetuille antibiooteille vastustuskykyinen infektio.

Iltasanomat:

Pelätty ”painajaisbakteeri” löytyi Yhdysvalloista – vastustuskykyinen kaikille tunnetuille antibiooteille

Yhdysvaltojen terveysviranomaiset ovat raportoineet maan ensimmäisestä tapauksesta, jossa potilaan infektio on vastustuskykyinen kaikille tunnetuille antibiooteille.

Toinen juttu:

– Suomeenkin superbakteeri tulee varmasti, kliinisen mikrobiologian professori Martti Vaara sanoo.

Yhdysvaltojen terveysviranomaiset ovat raportoineet maan ensimmäisestä tapauksesta, jossa potilaan infektio on vastustuskykyinen kaikille tunnetuille antibiooteille.

– Suomessa ei vielä ole superbakteeria, mutta Tanskassa sitä jo on. Tämä tarkoittaa, että Suomeenkin superbakteeri tulee varmasti.

– Tilanne ei ole ihan toivoton ja siihen on keinoja. Nykyisilläkin lääkkeillä voidaan yrittää torjua superbakteeria siten, että käytetään lääkeyhdistelmiä eli muita lääkkeitä kolistiinin kanssa, hän selittää.

Lääkettä superbakteeria vastaan kehitellään jo, mutta se ei ole vielä valmis.

Samansisältöistä uutista ovat ulkomailla levittäneet mm. CNN ja Reuters, joka monessa suomalaisjutussa on mainittu tietolähteeksi.

Ainoa mikrobiologi-kongressiedustaja, demokraattien Louise Slaughter on antanut lausunnon, joka on melkein kuin kopioitu Al  Goren pelikirjasta:

I have been sounding the alarm for years, and now, what we’ve been dreading has happened. We have an antibiotic-resistant superbug that can’t be killed by any known drug. We need swift, aggressive, global action to stop this in its tracks—now.

Mutta. Luin tutkimuksen ja sen perusteella kyseessä ei olisi kaikille antibiooteille vastustuskykyinen bakteeri. Mistä löytyisi selitys tähän ristiriitaan?

Käyttääkseni ilmastoargumentointia, konsensus on laaja ja sen vahvistavat monet huippuasiantuntijat. Harrastelijabloggarien epäilykset on siis jätettävä omaan arvoonsa, koska muutenhan takana täytyisi olla maailmanlaajuinen median, viranomaisten ja tutkijoiden välinen salaliitto.

Siitäkin huolimatta, luetaanpa tarkemmin. Uutisryöpyn alulle pannut tutkimus löytyy täältä. Sen päälöydös on, että kolistiinille vastustuskyvyn antava mcr-1-geeni löytyi ensimmäistä kertaa amerikkalaisesta bakteerinäytteestä. Bakteerilla oli 15 antibioottiresistenssigeeniä.

Tutkimuksesta ei kuitenkaan löydy väitettä, että mikrobi selättäisi kaikki tunnetut antibiootit, joita on olemassa yli 100. Päinvastoin siinä erikseen mainitaan, että vastustuskykyä karbapeneemille ei ollut,

MRSN 388634 carried 15 antibiotic resistance genes, but no carbapenemases, that were harbored on two plasmids (Table 2).

Tutkimuksen taulukosta 1 löytyy antibioottiresistenssiprofiili, jossa olevat -merkit ymmärtäisin niin, että kyseiset antibioottimäärät tehosivat bakteeriin. Näitä vaikuttavia oli testatuista antibiooteista viisi kappaletta.

Edellä lainatussa YLEn jutussa kuvaillaan, että naisella oli ”sitkeä” tulehdus, johon ei auttanut edes kolistiini. Tutkimuksesta tai virallisesta tiedosta ei kuitenkaan löydy viitettä siihen, että tulehdusta olisi edes yritetty lääkitä kolistiinilla. Näin poikkeuksellinen toimenpide olisi varmaankin mainittu. Analyysi tehtiin hoitotoimiin liittymättä toisaalla.

Esitetyn tiedon valossa taudin kulku on voinut olla tavanomainen rutiinitapaus. Kolistiiniresistenssi löytyi vain siksi, että erillinen tutkimuslaitos sellaista tarkoituksella etsi, käymällä sairaaloista kerättyjä näytteitä läpi. Lääkettä käytetään harvoin.

Olen haeskellut faktapohjaisempaa uutisointia ja pikkuhiljaa sellaistakin on alkanut lopulta ilmestyä.

Ars Technican terveystoimittaja, mikrobiologian PhD toteaa, että tapaus ei ollut likimainkaan ensimmäinen ”viimeisen puolustuslinjan antibiootteja” koskeva resistenssi USAssa. Vastoin uutisoitua, moni antibiootti tehosi bakteeriin:

Enterobacteriaceae family and has a whopping 15 types of antibiotic resistance genes—genes for carbapenem resistance were not among them. There were several other antibiotics that the strain was still sensitive to as well.

Science Alert: pennsylvanialaista naista lääkittiin muilla antibiooteilla, resistenssi koski vain kolistiinia (ihan oikein tämäkään ei siis mennyt).

While the strain of E. coli that the Pennsylvania woman had been infected with ended up being treated by other types of antibiotics – which is means it isn’t resistant to everything, just col[i]stin (yay!)

The Guardian: naista hoidettiin onnistuneesti toisenlaisella antibiootilla.

She was successfully treated with another kind of antibiotic.

But while she has recovered, further testing completed in the last week confirmed the E coli was carrying a gene for resistance against the drug colistin.

Reuters on lähiaikoina korjannut juttuaan:

(This story corrects headline, first and third paragraphs to show bacteria is resistant to last-resort antibiotic colistin, not all antibiotics)

Toivoisi, että tiedotusvälineissämme ei menisi kritiikittä läpi ihan kaikki, mitä kansainväliset uutistoimistot syöttävät. Suomessa verorahoitteinen YLE on pitänyt uutisankkaa ehkä eniten tapetilla, vieläpä elävöittäen sitä itse keksityllä tarinalla ”sitkeästä tulehduksesta”.

Näin selkeät perusasiat olisi voinut tarkistaa yksinkertaisesti lukemalla ajatuksella lyhyen tutkimusartikkelin. Huolimatta siitä, että suomalaisia asiantuntijoita on haastateltu ja artikkelia suomennettu, uutiskärjeksi on valittu perätön (joskin raflaava) väite.

Iltalehti suomentaa alkuperäisestä tutkimuksesta virkkeen jokimäkeläisittäin väärin siten, että se kiepsahtaa tukemaan sensaatiolööppiä:

– Tämä kertoo todellisesta kaikille lääkkeille vastustuskykyisen bakteerin ilmaantumisesta. Meidän tietojemme mukaan tämä on ensimmäinen todiste mcr-1-geenistä Yhdysvalloissa, tutkimuksessa sanotaan.

Alkuperäinen:

The recent discovery of a plasmid-borne colistin resistance gene, mcr-1, heralds the emergence of truly pan-drug resistant bacteria.

”Heralds the emergence” tarkoittaa ”enteilee ilmaantumista”, eikä ”kertoo ilmaantumisesta”.

Antibioottiresistenssin on laskettu nykyisellään aiheuttavan melkein miljoona kuolemantapausta vuodessa. Nämä ovat oikeita ihmisiä, joiden kuolinsyy on kliinisesti todettavissa – toisin kuin ilmastonmuutoksen uhrit, joita ei vuosikymmenien kuumeisesta etsinnästä huolimatta ole löytynyt muualta kuin tietokonemalleista.

Jos antibioottien kehittämiseen käytettävä tutkimusrahoitus olisi lähelläkään sitä panostusta, joka tuhlataan hyödyttömään ”ilmastonmuutoksen hillitsemiseen”, suuria edistysaskelia olisi varmasti saavutettavissa nopeastikin. Mutta sitä ihmettä odotellessa viikatemieheltä eivät työt lopu.

 

Advertisement

2 comments

  1. +1 maailmanluokan taustatyöstä. Minäkin arvasin, että uutinen on väärä, mutta enpä selvittänyt asiaa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s