CO2-raportti tutki:
Ilmastonmuutos etenee ennätyksellistä vauhtia -“nopeus 10-kertainen 65 miljoonaan vuoteen“
Tosi uskova, joka on vuosien henkisillä harjoitteilla turruttanut mielestään kaiken kriittisyyden ja tiedonjanon, ottaa otsikon kiitollisena vastaan ja päivän uhrautuvana SoMe-ilmastotekona jakaa sen twittereihin.
Meille uteliaammille tulee heti mieleen kysymyksiä. Ihmisen aiheuttaman lämpenemisen oletetaan kaiketi nousseen esiin luontaisesta vaihtelusta vasta 1970-luvulla. Tällähän vuosituhannella lämpötila ei ole enää merkitsevästi noussut. Puhutaan siis suunnilleen kolmesta vuosikymmenestä ja muutamasta celsiusasteen kymmenesosasta.
Tunnetaanko maapallon keskilämpötilan muutokset 65 miljoonan vuoden päähän kolmen vuosikymmenen, asteen kymmenesosien tarkkuudella? Näinhän on oltava, jotta otsikon päätelmä voidaan tehdä.
Edes moderneilla instrumenteilla tarkkuus ei ole itsestään selvä. Eturivin ilmastotieteiljät mm. Coloradon ja Itä-Anglian yliopistoista julkaisivat v. 2008 Naturessa artikkelin, jonka mukaan globaaleihin lämpötilasarjoihin on pujahtanut 1940-luvun osalta jopa 0,3 asteen systemaattinen virhe.
Tutkimuksen motivaationa oli löytää selitys silloiselle viilenemiselle, johon ilmastomallinnukset eivät taivu. Noinkohan Talvisodan pakkaset vielä osoittautuvat keskiajan lämpökauden kaltaiseksi legendaksi? Niin tai näin – jos tutkijoita on uskominen, mittausvirhe laskettiin asteen kymmenyksissä vielä muutama vuosikymmen sitten.
Entä 65 miljoonaa vuotta sitten? Nykykäsityksen mukaan nisäkkäät olivat aloittamassa nousuaan hallitsevaan asemaan dinosaurusten valtakauden päätyttyä – vaikkakaan emme ehkä senaikaisia nisäkkäiden esiasteita edes tunnistaisi. Onko uskottavaa, että tiedämme maapallon keskilämpötilan noista ajoista lähtien muutaman vuosikymmenen jaksoissa? Tiedämmekö sen celsiuksen kymmenysten tarkkuudella, kun emme tiedä 1940-luvullekaan saakka?
Stanfordin ekologien pohjatietona käyttämä kirjallisuus ja metodit löytyvät Naturen artikkelin liitteistä. Tutkijat ovat laskeneet vanhimmat lämpötilan muutosnopeudet keskiarvona 18 miljoonan vuoden liukumasta, ilmeisesti olettaen, että tuohon aikaan lämpötilassa ei tapahtunut ollenkaan vaihtelua vuosikymmenten, -satojen, -tuhansien jne. aikajänteillä.
“52-34 Ma” shows the long-term cooling between 52 million years ago and 34 million years ago [calculated from Zachos et al. (112)]. “Oi-1” shows the glaciation near the Eocene-Oligocene boundary [calculated from Zachos et al. (112)].
Aikaskaala ei ole sivuseikka. Suomessahan lämpötilat voivat vaihdella vuoden sisällä kymmeniä asteita. Erot eri vuosien keskilämmön välillä ovat pienempiä, ja vuosikymmenarvojen edelleen pienemmät. Jos tarkastellaan nykytilannetta samalla 18 miljoonan vuoden tarkkuudella, voidaan todeta maailman lämpötilan olevan jyrkässä syöksyssä. Yksittäisten vuosisatojen suurimmatkin lämpö- ja kylmyyspiikit tasoittuvat näkymättömiin näin valtavissa ajanjaksoissa.
Vanhimmat käytetyt proksiaineistot ovat merisedimenttejä. Aineiston resoluutiota kuvataan alkuperäisessä artikkelissa näin:
The mean sampling density varies from roughly 2 ky for the 0- to 4-Ma time slice to 9 ky for the 31- to 35-Ma time slice, thereby limiting resolution of the high-frequency orbital-scale periodicities in the oldest intervals.
Dinosaurusten sukupuuton tienoilla erottelutarkkuus on 9000 vuotta. Kenotsooisilta ajoilta ei sedimentissä siis erotu edes yksittäisiä vuosituhansia. Stanfordin ekologit kuitenkin vakaasti uskovat, ettei tuohon ajanjaksoon sisälly mainittavia lämpötilan heilahduksia.
Eikä siinä kaikki. Jos lukee lähteenä käytetyn Stanfordin yliopiston lehdistötiedotteen, huomaa, että CO2-raportti on tavoilleen uskollisena vähän parannellut kertomusta. Otsikko ja leipäteksti puhuvat juuri nyt tapahtuvasta muutoksesta:
ilmastonmuutoksen nopeus on tällä hetkellä vähintään 10-kertainen verrattuna mihin tahansa ajanjaksoon viimeisen 65 miljoonan vuoden aikana.
Alkuperäinen lehdistötiedote taas vertaa menneisyyttä – ei nykyisyyteen, vaan simuloituun, ”todennäköiseen” tulevaisuuteen.
the likely rate of change over the next century will be at least 10 times quicker than any climate shift in the past 65 million years.
Tosi uskoville tämä on kai sivuseikka, mutta meille joita pieni epäilyksenpoikanen vielä vaivaa, ero nykyhetken ja vuoden 2100 virtuaaliskenaarion välillä tuntuu kuitenkin melko olennaiselta.
Johtopäätöksen perustana on siis paitsi 18 miljoonan vuoden siirtymien vertaaminen vuosikymmenien heilahduksiin, myös ilmastomallien kyky ennustaa tulevan vuosisadan kehitys. Voidaanko ennustettavuudesta sanoa mitään, vai kertooko uutinen puhtaasti uskon asioista?
Viime kuussa USAn Senaatille todistanut Dr. Roy Spencer on tarkastellut CMIP5-ilmastomallien toteutunutta osumatarkkuutta. Sattumalta em. Stanfordin tutkijat käyttivät samaisia CMIP5-malleja ja samaa RCP8.5-päästöskenaariota kuin Spencer.
Vertailu satelliitti- ja radiosondihavaintojen ja toisaalta ilmastomallien välillä v. 1980-2013 ei vahvista uskoa. Mallit ovat yksimielisiä siitä, että lämpenemisen olisi pitänyt olla voimakasta – konsensus mainitaan usein vahvaksi todisteeksi niiden pätevyydestä.
Reaalimaailman mittaukset – kaksi satelliittia ja neljä radiosondisettiä – ovat kuitenkin vielä yksimielisempiä siitä, että jokainen malli ampuu pahasti yli. Yksikään ei erehdy viileän suuntaan. Vuosisadan ennusteita ei siis kannata pitää totuutena.
CO2-raportin uutisankka ei onneksi ole totta. Kyseistä mediaa seuranneena jutun ”parantelu” ei yllätä. Tutkimuksessa, lehdistötiedotteessa ja mediassa käytetyt temput ovat samoja, joita näissä uutispommeissa on ennenkin viljelty. Nykyisyyden tarkoituksellinen sekoittaminen simulaatioihin, vuosituhansien vertaaminen vuosikymmeniin tai jopa yksittäisen vuoden lämpöpiikkeihin. Näiden kikkojen kehittely näyttää viime vuosina erikoistuneen tärkeäksi ilmastotieteen sivuhaaraksi.
Onneksi tällaiset pienet epätarkkuudet eivät ole haitanneet CO2-raportin rahallista kannattavuutta.
Ilmastotiede 