Nistimytologiaa Hesarissa

YLE kertoo tänään, että nuoret aloittavat huumeiden käytön yhä useammin kovilla, piikitettävillä aineilla.

Helsingin Sanomat kantoi toissa päivänä kortensa kekoon huumevalistustyössä. Tiedetoimittaja Jani Kaaro kertoo haluavansa kokeilla heroiinia, koska uskoo ettei aineesta ole suurta harmia. Vieroitusoireetkaan eivät ole pikku flunssaa pahempia. Jutun päätelmä on se, että vapaa markkinatalous on suurempi syy addiktioihin kuin aineet itse.

Kuinka tämä liittyy ilmastotieteeseen? No, kaikkihan liittyy. Ilmastonmuutos aiheuttaa heroiiniriippuvuutta – havainto, jonka kanssa HS:n kolumnikin on sopusoinnussa. Lämpenevässä maailmassa Kaaron kaltaisia tapauksia tullaan näkemään aina vain enemmän.

Kolumni on ollut pari päivää HS:n luetuimpien listalla ja lukijat ovat kommenttien perusteella innoissaan. Ehkä sosialismia ihannoiva näkökulma ja ”yllättävät faktat” huumeiden harmittomuudesta ovat menestysresepti lehden lukijakunnassa? Valitettavasti juttu on niin täynnä reikiä, ettei tiedä mistä aloittaisi.

Yhteenveto:

  • Vaikka heroiini ei tuottaisi kaikille poikkeuksellista euforiaa, tai kaikille ei tulisi vakavia fyysisiä vieroitusoireita, se on silti herkästi riippuvuutta aiheuttava, keskushermostoa lamaava ja monella tavoin haitallinen aine.
  • Heroiinikokemuksia ei voi yleistää koskemaan kaikkia huumausaineita, puhumattakaan kaikista riippuvuuksista. Jää epäselväksi, miksi heroiini on nostettu esille ja kuinka se tukisi Kaaron teoriaa.
  • Väite siitä, että ilmaiset annokset eivät kelpaisi useimmille heroinisteille, on virheellinen.
  • Vastoin Kaaron väitettä, koe-eläimet eivät tule immuuneiksi addiktioille, vaikka niillä olisi mahdollisuus lajityypilliseen elämään.
  • Sosialismi tai kommunismi eivät näytä vähentävän addiktioita, ehkä pikemminkin päinvastoin.
  • Se, että huumeiden ympärillä esiintyy yhteisöllisyyttä ei todista, että siinä olisi addiktion perimmmäinen syy. Samalla todistelulla voi leimata kaikenlaiset harrastukset, työn, ym. toiminnan juurettomuuden aiheuttamaksi ”korvikkeeksi”.

Kaaro aloittaa juttunsa referoimalla mutkia oikoen, lähes sanasta sanaan Bruce K. Alexanderin kirjaa ”The Globalisation of Addiction: A Study in Poverty of the Spirit”. (Otsikon mukailussa on sellainen erikoisuus, että eikö addiktio olisi korvike hengen rikkaudelle – kahvin korvike on korvike kahville, ei kahvin puutteelle?) Ajatus markkinataloudesta huumeongelman selityksenä esitetään samassa kirjassa.

Ideana on, että koska heroiini ei useinkaan tuota poikkeuksellista euforiaa eikä vakavia fyysisiä vieroitusoireita, riippuvuus johtuisi pääosin muista kuin psykokemiallisista vaikutuksista: addiktit hakevat enemmänkin ”nistimytologiaa” ja -yhteisöä. Tämän Kaaro sitten yleistää koskemaan kaikkia addiktioita.

Kaaro:

Parhaiten toteutetut kokeet suoritettiin Harvardin lääketieteellisessä koulussa 1960-luvun alussa. Niissä terveille vapaaehtoisille annettiin heroiinia, morfiinia tai vaihtoehtoisesti plaseboa siten, että edes tutkijat eivät tienneet, mikä ryhmä sai mitäkin ainetta ennen kuin tulokset oli analysoitu.

Alexander:

The best laboratory experiments on this topic were conducted in the 1950s and 1960s at the Harvard Medical School. … They used double-blind procedures in which neither the experimental subject nor medical technician knew what was being injected.

Kaaro:

Tulokset olivat johdonmukaiset kautta linjan. Suurin osa ihmisistä ei raportoinut saavansa heroiinista tai morfiinista minkäänlaista mielihyvää. Ne, jotka kokivat jonkinlaista mielihyvää, eivät maininneet mitään poikkeuksellisesta euforiasta.

Tavallisimmin raportoituja oireita olivat väsymys, sumuinen olo, huimaus, kutina ja pahoinvointi.

Alexander:

The results were consistent. The great majority of ordinary volunteers (i.e. normally healthy people …) did not experience any mysterious euphoria or even ordinary pleasure from heroin or morphine …

The most consistently reported reactions to heroin were mental cloudiness, lethargy, and somatic discomfort (e.g. itchiness nausea, and dizziness).

Hesarissa jätetään kopioimatta se teoriaan sopimaton havainto, että amfetamiinista koehenkilöt kuitenkin saivat mielihyvää, miljööstä riippumatta. Alexanderin teksti jatkuu:

In one experiment, amphetamine was also used … the volunteers consistently reported a pleasurable response to it, showing that the experience of pleasure is possible, even in the sterile atmosphere of a medical school research laboratory.

En ole kokeillut heroiinia, mutta käyttääkseni ilmastoargumentointia, sen voimakkaista vaikutuksista keskushermostoon vallitsee laaja tieteellinen konsensus. En usko, että siitä olisi tullut ehkä pahamaineisin huumausaine, jollei sen käyttö olisi jollain tavalla palkitsevaa ja riippuvuutta aiheuttavaa.

Se, että laboratoriokokeissa osa koehenkilöistä ei raportoinut poikkeuksellista euforiaa, ei tarkoita, etteikö heroiini aiheuttaisi riippuvuutta psykokemiallisesti – puhumattakaan siitä, että mikään muukaan aine ei niin tekisi.

En saa kahvista poikkeuksellisen ylimaallista euforiaa, mutta se ei estä jonkinasteisen addiktion syntymistä. Vapaa markkinatalous mahdollistaa kahvin helpon saatavuuden näilläkin leveyksillä, mutta ei varmastikaan ole perimmäinen syy kahvihampaan kolotukseen.

Kaaro väittää, ettei ilmainen heroiini kelpaa käyttäjille, koska he hakevat ”nistimytologiaa ja omaa kollektiivia”:

Heroiinista mainittakoon vielä kiintoisa yksityiskohta Zürichista. Siellä kaupunki sallii heroinistien tulla sairaalaan hakemaan päivittäinen annoksensa ilmaiseksi, jotta heidän ei tarvitse tehdä rikoksia ostaakseen saman katukaupasta.

Moni onkin saanut klinikalta apua, mutta vielä useampi jättää mahdollisuuden käyttämättä – ja tiedättekö miksi? Yksi syy on siinä, että sairaalan loisteputkien alla – vailla kaikkea nistimytologiaa ja omaa kollektiivia – aineessa ei ole sitä potkua, mitä he odottavat.

Jos metsästetään Alexanderin kirjan lähdeviitteistä alkuperäinen tutkimus, huomataan ettei tarina ole näin siisti. Täysin vapaata huumejakelua Sveitsin terveysviranomaiset eivät ole harjoittaneet. Lancetin artikkelin mukaan kyse on korvaushoidosta, ei heroiinista. Hoidon saajan täytyy rekisteröityä, täyttää tietyt (tosin ilmeisesti matalat) kriteerit ja suostua seurantakokeisiin.

Päinvastoin kuin Kaaro väittää, useimmat Zürichin heroinistit käyttivät mahdollisuutta korvaushoitoihin:

… since 1994 more than every second problematic heroin user was in substitution treatment. This model forecasts a prevalence of 64% of users in treatment by the year 2010.

Tutkimus ei millään tavalla tue Kaaron (tai Alexanderin) väitettä siitä, että heroiini ei kelpaisi, jos se tarjotaan sairaalaympäristössä. Ilmainen huumeannos on varmasti houkuttelevampi vaihtoehto kuin addiktion rahoittaminen rikollisin keinoin, vaikkei se tiedetoimittajan sosialistiseen maailmankuvaan sopisikaan.

Kaaron mukaan koe-eläimet eivät 1970-luvun rottakokeen perusteella addiktoidu huumeisiin, ”jos ne saavat elää luontaista ja lajityypillistä elämää omassa sosiaalisessa yhteisössään”.  Tämäkin olisi hienoa, mutta tuoreempien tutkimusten perusteella asia ei ole ihan näin yksinkertainen.

Eräässä kokeessa osa koe-eläimistä haki mieluiten kokaiinia muiden palkitsevien toimintamallien kustannuksellakin. Sen perusteella koe-eläimillä esiintyy samantyyppinen jakauma addiktiokäyttäytymistä kuin ihmisilläkin: vain pieni osa huumeen käyttäjistä tulee vakavasti riippuvaisiksi. Koukkuun jääneet rotat eivät varmastikaan hae nistimytologiaa tai haikaile vanhoja hyviä neuvostoaikoja.

Kaaron mielestä vapaa markkinatalous on suistanut Venäjän alkoholismiin.

Missään tämä markkinatalouden ja addiktioiden yhteys ei näy tällä hetkellä niin traagisesti kuin Venäjällä, jossa alkoholiongelma ei ole koskaan ollut näin paha. Alexanderin teoriaa mukaillen on helppo nähdä, kuinka sosialismin hajoaminen jätti ihmiset juurettomiksi.

Yksioikoinen politisointi on toki helppoa, mutta antaa harvoin tarkan kuvan todellisuudesta. Anekdotaalisen todistusaineiston mukaan Neuvostoliitto ei ollut mikään raittiusseura ennenkään.

Aiheesta tehdyn tutkimuksen mukaan kapitalismin ja demokratian aiheuttama alkoholismi Venäjällä on myytti. Tärkeämmäksi tekijäksi nähdään Gorbatshovin alkoholinvastaisen kampanjan päättyminen 1980-luvun lopussa. Vastoin Kaaron väitettä venäläisten alkoholin kulutus ja kuolleisuus ovat viime vuosina vähentyneet. Joidenkin tilastojen mukaan alkoholikuolleisuus on alempana kuin 1970-luvulla (tälle en kielivaikeuksien takia löytänyt virallista lähdettä).

Puolassa alkoholikulutuksen huippu ajoittuu kommunistihallinnon vuosiin.

Onko addiktio korvike sosiaaliselle yhteisölle? On, mikäli uskomme Hesarin tiedetoimittajaa.

Teorian valossa onkin huomionarvoista, miten tärkeää addikteille on kontakti toisiin addikteihin. Heroinistit liikkuvat omissa porukoissaan, jotka jakavat aineen ja pitävät huolta toisistaan.

Peliaddiktit ovat jatkuvassa kontaktissa oman virtuaalisen yhteisönsä kanssa. Ne ovat pyrkimyksiä rakentaa oma yhteisö – miten puutteellinen tai risainen tahansa – sen yhteisön tilalle, mitä heillä ei koskaan ole ollut.

Kaaron teoria saisi tässäkin kohti hyvät tyylipisteet, mutta kun kyse on laveassa mielessä tieteestä, niitä ei jaeta. Liittyykö yhteisö kiinteästi kaikkiin addiktioihin, vai olisiko paremminkin niin päin, että yhteisö syntyy joskus addiktion tyydyttämisen sivutuotteena, varsinaisen toiminnan ympärille?

Lukemieni kuvausten perusteella rahapeliaddiktille voivat ”yksikätisen rosvon” vilkkuvat valot ja äänien konsertti olla koko maailma, joka ei ihmisiä kaipaa. Nettipelien virtuaaliyhteisöt ovat uusi ilmiö. Niitä ennen peleihin koukututtiin yksin pimeässä huoneessa.

Kaikenlaisen inhimillisen toiminnan ympärille muodostuu yhteisöjä ja ne koetaan useinkin tärkeiksi. Tämä pätee yhtä paljon työntekoon ja liikuntaan kuin päihteiden käyttöönkin. Näihin asioihin liittyvät yhteisöt eivät todista, että juurettomuus tai markkinatalous olisivat kaikkea ajava voima.

Kolumnisti voisi yhtä hyvin väittää, että jääkiekko on ”korviketta hengen köyhyydelle”, koska joukkueyhteisö on monelle tärkeä osa harrastusta.

En ole vakuuttunut, että sosiaalisuus on huumehemmoille jutun keskipiste. Heroinistien keskinäisestä ”huolenpidosta” muistuu mieleen Reindeerspotting-dokumentin kohtaus, jossa päähenkilö naureskelee Subutex-kaverin pudottua parvekkeelta kadulle, ambulanssin henkilökunnan tutkiessa vammoja.

Minulla, kuten varmaan monella lukijallakin, on jonkin tason addiktioita, joiden yhteydessä ei tapahdu minkäänlaista sosiaalista kanssakäymistä. Omassa kokemuspiirissäni en näe HS-kolumnin kuvaamaa kaavaa riippuvuuksien ja sosiaalisten verkostojen välillä.

Jokainen on varmasti tehnyt havaintoja tupakkariippuvuuden kehittymisestä. Muistini mukaan koulussa tupakointi oli kieltämättä osa sosiaalista ”peliä”. Mutta en voi sanoa, että kokeilijat olisivat erityisesti sellaisia, joilta puuttui sosiaalinen verkosto, jolle korviketta olisi haettu. Päinvastoin, tupakoijat olivat paremminkin suosittuja ja heillä oli kavereita. Luokan vähemmän sosiaaliset nörtit (öhöm) pysyivät mahdollisimman kaukana tupakkapiireistä. En usko, että vapaa markkinatalous ajoi luokkakaverit röökipaikalle.

Ehkä vielä useampi aloittaa tupakoinnin asepalveluksessa – paikassa, jossa käytännössä jokaikinen on osa tiivistä sosiaalista verkostoa. Koettu yhteenkuuluvuus ja -hitsautuminen eivät tunnu vähentävän addiktioita, vaan joskus pikemminkin lisäävän niitä.

Wikipediassa on lista tupakan kulutuksesta maittain. Kärjen tuntumasta löytyy sellaisia maita kuin Pohjois-Korea ja Kiina. Jostain syystä kommunismi ei olekaan suojannut väestöä addiktioilta. Kuubalaismies pössyttelee tuplasti, kiinalainen triplasti sen, mitä ruotsalainen.

Alkoholinkulutuskaan ei noudata selvää jakoa sosialististen ja kapitalististen maiden välillä. Vähiten juodaan Jemenissä, joka on niittänyt mainetta mm. korruption, terrorismikoulutuksen ja naisiin kohdistuvan väkivallan saroilla. Jemenin kannoilla seuraavat Afganistan, Pakistan ja Somalia. Ovatko nämä niitä Kaaron kaipaamia paratiiseja, joissa ihmiset elävät onnellisesti juurtuneina sosiaalisiin verkostoihinsa?

Addiktiot ovat monisyisempi ilmiö kuin tiedetoimittajan yksioikoinen muotti. Poliittismotivoitunut latistaminen sosiaaliseksi juurettomuudeksi on ongelman – ja siitä kärsivien – vähättelyä.

P.S. Jani Kaaro käsittelee usein mielenkiintoisia aiheita ja näkökulmia, mutta viime aikoina poliittinen väritys on alkanut erottua.

P.P.S: historioitsija Jussi Jalonen kirjoittaa aiheesta blogissaan.

Päivitys: lisäsin alkupuolelle yhteenvedon.

Advertisements

4 kommenttia artikkeliin ”Nistimytologiaa Hesarissa

  1. Ihan ok kritiikkiä, mutta lähdet oletuksesta, että yhteisöllisyys tarkoittaa sosialismia ja että ainoa tarjolla oleva kritiikki nykyistä järjestelmää vastaan on sosialismia.

    Käydäänpä asiaan.

    Tupakkariippuvaisuus esimerkkisi ontuu pahasti, koska siinä nimenomaan ryhmä muodostuu tupakan ympärille, koska heitä pitää yhdessä yhteinen narsistinen valhe (tupakka ei ole minulle ongelmallista) ja röökikööristä muodostuu porukka, joka ylläpitää defenssiä tupakoinnin kritisoijia vastaan.

    Me olemme pohjimmiltamme addiktoituvia otuksia, mutta addiktion taso ja elämän muiden osa-alueiden tasapainoisuus oikeasti ratkaisee sen, minkälainen käytös yhteisössä on sallittavaa ja millainen ei.

    Nykyistä talousjärjestelmää on syytäkin kritisoida, koska syöminen ja turvallinen asuminen on laitonta ilman rahaa. Tämän vuoksi sosiaaliturvan on pakko antaa ihmisille rahaa, jotta he eivät kuolisi nälkäisinä kaduille, koska siitä seuraisi vain väkivaltaa, koska ihmisen selviytymisvietti voittaa aina jossain vaiheessa.

    Koska täysin pohjalle vajoavat narkkarit ja muut addiktit voivat käyttää rahaansa syömisen sijaan huumeisiin, narkkiyhteisön tuki on tärkeä: toinen varastaa kaupasta ruokaa, toinen tarjoaa lämpöä.

    Jos syöminen ja asuminen olisi ilmaista, näitä ongelmia olisi vähemmän, koska monille rikosten tekeminen narkkitavan ylläpitämiseksi on iso kynnys, johon ajaudutaan vasta kun narkkiyhteisö painostaa osallistumaan oman taloudellisen asemansa parantamiseen.

    Olisi myös vaihtoehtoinen tapa rakentaa talousjärjestelmä, jonka syntyminen on jo alkanut:
    http://thatguyfromfinland.wikia.com/wiki/OpenLife,_CrowdFunding_2.0

    Kirjoitin tuon vasta eilen, mutta uskon dialogin kautta oppimiseen ja palautteen arvokkaaseen jalostusarvoon, sekä iteratiiviseen työprosessiin, joten jätän sen tänne siltä varalta, että jotain kiinnostaa keskeneräiset ajatukseni. Korjailen niitä ehkä ensiviikolla, koska minäkin olen työn orja, tai työnarkomaani tai ihan vain töissä käyvä ihminen, jolla on paljon monimutkaisia tarpeita.

  2. Kirjoitus sisälsi hyviä ja tärkeitä huomioita Kaaron kolumnin tieteellisestä epätarkkuudesta. Tosin tietääkseni kolumneilta ei vaadita tieteen kriteerien täyttämistä. Toisaalta kolumnissa ei pitäisi esittää kokonaisuutta tieteellisenä, vaikka siinä olisikin viitteitä tieteellisiin tutkimuksiin. Juuri tässä mielessä kritiikki oli hyvää ja tärkeää: esimerkiksi morfiinia ja heroiinia koskevien tutkimusten yleistäminen kaikkia huumeita ja addiktioita koskevaksi oli Kaarolta perusteetonta ja harhaanjohtavaa. Toisaalta voisin esittää, että kokaiinin, amfetamiinin ja ekstaasin kaltaiset huumeet toimivat tavallaan myös ”kipulääkkeinä”. Ne antavat ihmiselle energiaa tehdä jotain, mikä irrottaa huomion elämän ongelmista ja muista kärsimystä sekä mielipahaa tuottavista asioista/ajatuksista. Tosin lisäenergia on mieluisaa myös kipulääkitystä tarvitsemattomalle, mikä selittää niiden myös sairaala/laboratorio-oloissa tuottaman mielihyvän lisäyksen.

    Itselläni ei ole kokemusta huumeista, mutta eikö nousuhumala tuota mielihyvää ja tee sen lähinnä rentouttamalla sekä laskemalla meitä viihdyttävien juttujen tasoa? Ja kun olemme hyvällä tuulella, niin jaksamme enemmän, pidempään ja helpommin – myös keksiä ja kuunnella niitä helpommin viihdyttäviä juttuja. Näin pysymme tavallista vaivattomammin hyvällä tuulella, aina väistämättömään laskuhumalaan/krapulaan asti (koska mielihyvän pitkittäminen vaatii ajan kanssa ja tottumisen myötä annoskoon/myrkytystilan kasvattamista). Ja jos ylämäki velkansa maksaa, niin yhtä varmasti alamäki sen perii.

    Itse sanoisin addiktion perustaksi peri-inhimillistä taipumusta hakea suurinta mahdollista mielihyvää pienimmällä mahdollisella vaivalla. Ja tässä kohden kemia tarjoaa vaarallisen monia oikopolkuja. Ja myös tupakka on hyvä esimerkki tästä: tupakointi ei sinänsä ole miellyttävää muuten kuin sosiaalisena tapahtumana, mutta vieroitusoireet ovat epämiellyttäviä ja epämiellyttävän olon poistuminen on yhtä kuin mielihyvän lisääntyminen. Ja miksi karkit eivät täyttäisi samaa tehtävää? Molemmat ovat taskussa helposti kulkevia mielihyvän lisääjiä. Aristoteles totesi, miten ihmiset syövät enemmän makeisia silloin kun näytelmä/näyttelijät ovat huonoja. Meillä on tarve saavuttaa tietty viihteen/viihtyvyyden taso – siis sellainen, ettemme koe tarvetta tehdä jotain muuta (työtä, velvollisuutta, viihdettä tms.)

    Yllä oleva kritiikki sivuuttaa sen, mikä Kaaron kolumnissa oli hienoa ja jopa intuitiivisesti totta – siis, että morfiinin ja heroiinin kaltaiset kipulääkkeet eivät tuota euforiaa ihmiselle, jolla ei ole suuria fyysisiä kipuja tai henkistä kärsimystä. Tällöin addiktion perusta on kivun/kärsimisen pakenemisessa eli euforia voi olla korkeintaan poistamansa kivun/kärsimyksen kokoinen. Ja kyllä kivun/kärsimyksen poistuminen on nautinnollista. Kaikki oksennustaudissa olleet tietävät, miten mahtavalta ei-huonovointisuus voi tuntua – siis se, mille emme anna paljoakaan painoa, tai mitä emme normaalissa elämässä edes huomaa.

    Tiivistettynä: ollaan kriittisiä, mutta hyväntahtoisen sellaisia – eli tunnistetaan ja tunnustetaan tasapuolisesti myös kritiikin kohteen hyvät puolet ja saavutukset (niin kuin olen tässä tehnyt=). Juuri tällä tavoin keskustelu ei ajaudu vastakkainasetteluun vaan opettaa eniten kaikkia siihen osallistuvia. Ja opetetuksi tuleminen ei todellakaan ole helppoa. Winston Churchill totesi osuvasti: ”henkilökohtaisesti olen aina valmis oppimaan, mutta en useinkaan pidä siitä, että minua opetetaan.” Otetaan siis opiksemme eikä ainakaan jäädä Winstonin kaltaisen pikkumiehen varjoon…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s