Merenpinta nousee, maa-ala kasvaa

75Palaan vielä viime viikon Spotlight-ohjelmaan, koska hölynpölyn tuotanto on koko ajan kiihtynyt. YLEn sivuilta löytyy ohjelmaan liittyvä uutinen. Juttu on otsikoitu tyylilajissa pysyen: ”Pahin ilmastouhka on toteutumassa.”

Uutisessa Ilmatieteen laitoksen Ari Laaksonen vahvistaa Pekka Aleniuksen väitteen merenpinnan nousun voimakkaasta kiihtymisestä 1970-luvun jälkeen. Muun maailman tiede on vastakkaisella kannalla. Kumpi on oikeassa?

Laaksosen kommentti vuosilukuineen on niin yhtenevä Aleniuksen haastattelun kanssa, että kyseessä lienee viestintäosaston kanssa sovittu linja, eikä vain huolimattomasti valittu sanamuoto.

Kuten tuli jo edellisessä jutussa kerrottua, tuore NASAn rahoittama  tutkimus kertoo satelliittimittausten osoittavan merenpinnan nousun selvää hidastumista kahden viime vuosikymmenen aikana. Eikö varsinkin tällaisista perusasioista pitänyt vallita ylimaallisen harmoninen konsensus maailman kansojen kesken?

Moni blogin lukija varmaankin hahmottaa, kuinka kiihtymisen retorinen vaikutelma on saatu aikaan. Vähemmän perehtyneelle se voi kuitenkin jäädä epäselväksi, joten summaan tässä oman käsitykseni asiasta.

Selvyyden vuoksi laitan tähän vielä lainaukset, joista linjaerot ilmenevät. Laaksosen nettiuutisen kommentti kuuluu sanatarkasti (korostus lisätty):

Mistä Saksan mittaukset kertovat?

”Ne kertovat siitä, että valtamerten pinta on nousussa – globaali keskiarvo noin 20 cm tähän mennessä. Se on koko ajan kiihtynyt 1970-luvulta varsinkin. Se tarkoittaa puolesta metristä metriin vuosisadan loppuun mennessä”, Laaksonen sanoo.

Aleniuksen versio tv-haastattelussa:

Globaali muutos näkyy sillä lailla, että kun esimerkiks itse alotin uraa 70-luvun puolessavälissä, niin niihin aikoihin arvioitiin, et valtameren, globaali valtameren pinta nousee noin puolitoista, 1,7 mm vuodessa ja nyt satelliittimittaukset viimeisen parinkymmenen vuoden ajalta niin, niin viittaa siihen, että nousu on yli kolme, yli kolme mm vuodessa.

NASA-tutkimuksen otsikko on ”Is the detection of accelerated sea level rise imminent?” eli ”Onko kiihtyvän merenpinnan nousun havaitseminen lähellä?”. Tässä vielä lainaus sen lyhennelmästä (korostukset lisätty):

Global mean sea level rise estimated from satellite altimetry provides a strong constraint on climate variability and change and is expected to accelerate as the rates of both ocean warming and cryospheric mass loss increase over time. In stark contrast to this expectation however, current altimeter products show the rate of sea level rise to have decreased from the first to second decades of the altimeter era.

Kirjoittajat ovat johtavia tutkijoita mm. NCAR-tutkimuskeskuksesta ja Coloradon yliopistosta, eivätkä olettaakseni mitään pimeän puolen öljykätyreitä. Tutkimuksen sisällöstä sen verran, että se perustuu ilmastomallinnukseen ja lopputulos on, että kymmenen vuoden päästä ollaan viisaampia, ellei jotain odottamatonta taas tapahdu.

Mikä sitten on Spotlightin ja Ilmatieteen laitoksen tietolähde? Tiedemaailmaa järisyttävä uutispommi sisältyy salaperäisiin ”Saksan mittauksiin”. Nettiuutisessa on linkitetty journalisti David Schravenin oma sivusto. Halutun mielikuvan luominen on vaatinut tieteellisten tutkimusten hylkäämisen ja saksalaisen lehtimiehen ”[näyttämään], miten meren pinta uhkaa”.

Tässä ei kinastella viidennestä merkitsevästä desimaalista. Ilmatieteen laitoksen mukaan nopeutumista olisi noin 100%. Amerikkalaistutkimuksen mukaan merenpinnan nousu on hidastunut 3,5:stä 2,7 mm:iin vuodessa eli noin -23%. Näkemyserossa on kyse melkoisen suurista vastakkaismerkkisistä suhteellisista muutoksista. Kommenteissa viitataan vähän eri aikaväleihin, mutta jippo ei ole siinä.

Oman tulkintani mukaan todennäköisin selitys ristiriidalle on ”omenat ja appelsiinit”, joilla Ilmatieteenlaitos luo mielikuvansa. Satelliiteilla ja mareografeilla pyritään mittaamaan kahta eri asiaa, joita voi kai kutsua absoluuttiseksi ja suhteelliseksi merenpinnan tasoksi.

Satelliittimittauksia on saatavilla vasta 1990-luvulta, joten 1970-luvun lukemien on oltava peräisin mareografeista. Riippuen mittauspisteiden valinnasta ja metodeista niiden viimeaikaiseksi trendiksi on mainittu jotakuinkin se puolitoista milliä vuodessa.

Paitsi, että mareografit sijaitsevat vain rannikoilla, ne mittaavat paikallista merenpinnan korkeutta suhteessa maahan. Tuloksiin vaikuttaa maan pystysuuntainen liike kuten laattatektoniikka ja isostaattinen maankohoaminen.

Satelliittimittauksissa näitä tekijöitä ei ole [lisäys klo 19:10: itse asiassa lukemiin tehdään arvioitu isostasiakorjaus, mutta häiriötekijöitä pitäisi olla vähemmän]. Monia muita haasteita avaruudesta tapahtuvaan, millintarkkaan, koko planeetan kattavaan tyrskyilevän meren korkeusmittaukseen varmasti liittyy. Tunnetut ja tuntemattomat virhelähteet näyttävät olevan samaa suuruusluokkaa kuin havaittu muutos.

Ilmatieteen laitoksen verbaalinen lätkämaila kasataan ottamalla mareografeista suhteellisen merenpinnan nousun trendi 1970-luvulta lähtien, katkaisemalla se 1990-luvulle mentäessä, ja liittämällä perään satelliittien korjailtu absoluuttisen pinnankorkeuden trendi.

Ilman tätä huolellista pätkimistä ja liittämistä käteen jäisi vain NASA-tutkimuksen ikävystyttävä tulos hidastuvasta merenpinnan noususta. Sellaisella ei katastrofielokuvaan ole asiaa.

[Lisäys 12.10.2016]  Fasullo et al. kylläkin mainitsee Church & White 2011:n, jossa esitetään, että merenpinnan nousuvauhdissa tapahtui hyppäys juuri 1990-luvun alussa juuri, kun satelliittimittaukset alkoivat. Tämä selittäisi erilaiset tulokset. Vaikuttaa melkoiselta sattumalta. Tämän kuvan perusteella muutos 1970-luvun puolivälistä satelliitteihin on kaukana IL:n väittämästä tuplauksesta ja mahtuu helposti virhemarginaaliin.

Tässä tutkimuksessa selitetään aineistojen välisen vertailun ongelmaa. Summittainen pikasuomennos-referaatti:

Merenpinnan noususta on saatu melkein-globaaleja ja jatkuvia satelliittimittauksia kahden vuosikymmenen ajan. Näiden arvioiden jatkaminen ajassa kauemmas taaksepäin mareografien avulla on haaste. Paitsi, että niiden mittaukset ovat ajallisesti ja paikallisesti epätasaisia, niihin vaikuttaa maan pystysuuntainen liike, jonka takia tulos ei edusta meren vaihtelua. Jotta niitä voitaisiin verrata satelliittimittauksiin, tyypillisesti mareografien tuloksiin käytetään isostaattisen korjauksen (GIA) malleja. Tämä ratkaisu ei kuitenkaan korjaa muita maan pystysuuntaisen liikkeen lähteitä, jotka jäävät mareografien tuloksiin.

Toisekseen merenpinnan nousunopeudessa näyttää olevan monivuotisia ja vuosikymmentenkin vaihteluita tai syklejä, joten tosiasiallisesti merkitsevän kiihtymisen havaitseminen kaikkien virhelähteiden takaa neljässä vuosikymmenessä vaikuttaa mahdottomalta tehtävältä.

No, yhdestä asiasta kaikki sentään ovat samaa mieltä: meren pinta on keskimäärin ottaen noussut viime vuosisadat, vaikka sitten vain millin-parin suuruusluokkaa vuodessa. Ihmiskunnan elintila pienenee pienenemistään ja rantaviiva kiristyy ympärillämme kuin hirttosilmukka (huom. tiedejournalistit: voitte vapaasti käyttää tätä metaforaa seuraavissa dokkareissa!).

Kuinka paljon planeetan maa-ala on sitten viime vuosikymmeninä pienentynyt?  Voisi kuvitella, että tässä hurjan merenpinnan nousun tiimellyksessä maankamara käy jo hyvinkin niukaksi. Vastaus: maapinta-ala ei ole pienentynyt, vaan kasvanut.

Nature Climate Changen toisessa vastikään julkaistussa tutkimuksessa on satelliittikuvien avulla seurattu maa- ja vesialueiden muutoksia. Havaittujen muutosten nettovaikutus on ollut pinta-alaa lisäävä. 30 viime vuoden aikana maapallon maapinta-ala on kasvanut yli viiden Uudenmaan läänin verran, 58 000 km2 (173 000 km2 – 115 000 km2) tai noin tuhat Manhattania, CAGW-järjestelmän mittayksikköä käyttääkseni.

Se loputtomiin kohkattu merenpinnan nousu on yksinkertaisesti niin olemattoman pienen suuruusluokan ilmiö, että vesistöjen muut luontaiset muutokset  sekä kaikenlaiset rakennus-, kehitys-, pato- ja muut hankkeet jättävät sen kokonaan varjoonsa.

Tulos tuntuu yllättävältä, mutta sensuuntaista saattoi jo ounastella IPCC:n edellisestä raportista. Blogissa on  monta kertaa viitattu toteamukseen, että merenpinnan nousu ei ole merkittävästi vaikuttanut rantaviivojen muutoksiin viime vuosikymmeninä.

Tässä taas yksi tekijä, joka on tainnut unohtua ilmastovisionäärien laskelmista. Tarinoissa nouseva meri hukuttaa kaiken alleen, mutta todellisuudessa elintila on rannikoillakin vain lisääntynyt.

Miksiköhän Spotlight ei ollenkaan huomioinut uutta tutkimustietoa, jolla näyttää olevan ratkaiseva merkitys käsiteltyyn aiheeseen?

Blogissani on silloin tällöin seurattu vuonna 2015 uppoavien Carteret-saarten vaiheita. Koko tuhansia ihmisiä käsittävä populaatio jouduttiin evakuoimaan merenpinnan nousun tieltä – siis ilmastotarinoissa. Kesällä Landsat-arkistoon tutustuttuani kokeilin etsiä satelliittikuvia, joista näkisi konkreettisesti kuinka dramaattinen hävitys saaria on kohdannut.

Otin tarkasteluun pisimmän arkistosta löytyvän aikavälin. Kausivaihtelun minimoidakseni etsin kuvat, jotka on otettu samaan vuodenaikaan. Ei voi oikeastaan enää sanoa, että tulos olisi pahemmin yllättänyt. Alla olevassa animaatiossa näkyy Carteretin atolli syyskuussa 1999 ja 2015.

carterets.gif

Paitsi, että Carteret ei hävinnytkään maailmankartalta vuonna 2015, sen pinta-ala näyttää olevan hieman suurempi kuin legendan syntyhetkillä 1990-luvun lopulla.

Väestöräjähdyksen kanssa painiskelevilla asukkailla on varmasti käyttöä lähettämillemme avustuksille. Tietääkseni suomalaiset suhtautuvat kehitysapuun myönteisesti ja harjoittavat aktiivisesti hyväntekeväisyyttä. Ongelma tässä tapauksessa on mukana jatkuvasti kulkeva sepite. Miksei perinteinen, rehellinen avustustoiminta riitä? Ei se vaadi satua ilmastopakolaisista ja länsimaisen turmeluksen  hukuttamasta paratiisista.

Hiilidioksidilla ei ole mitään muuta tekemistä atollin ongelmien kanssa, kuin että fossiilisten polttoaineiden ansiosta myös Carteret-saarilla on päästy sivistykseen ja korkeampaan hyvinvointiin johtavalle tielle. Halvan ja luotettavan energian takia on ollut mahdollista laivata sinnekin ruokaa, lääkkeitä ja koulukirjoja. Kuolleisuus laskee ja väkimäärä nousee.

Mutta palatakseni vielä Spotlightiin; nettiuutinen väittää:

Eräiden tutkijoiden mukaan 75 prosenttia äärilämpötiloista johtuu ilmastonmuutoksesta.

Tv-ohjelmassa tätä on vielä paranneltu muotoon (12:10):

Uuden tutkimuksen mukaan ilmastonmuutos aiheuttaa 75% maailman sään ääri-ilmiöistä.

Brunowin lähde, jota hän ei ymmärrettävistä syistä kerro, lienee tämä. Tutkijakaksikko on katsonut tietokoneohjelmasta, paljonko tänään sataisi vettä, jos teollista vallankumousta ei olisi tapahtunut. Lämpötilan osalta lyhennelmä sanoo:

Likewise, today about 75% of the moderate daily hot extremes over land are attributable to warming.

Suomeksi:

Vastaavasti tänään noin 75% kohtalaisista päiväkohtaisista kuumista äärilämpötiloista maa-alueilla johtuu lämpenemisestä.

Kuumat lämpötilat johtuvat siis osin lämpenemisestä. Tämä on kokolailla itsestäänselvyys ja prosenttiluku riippuu siitä, mikä sovitaan ”kohtalaiseksi” tai ”äärilämpötilaksi”.

Brunow on ottanut taiteellista vapautta puhessaan tässä yhteydessä ”sään ääri-ilmiöistä” ja ”ilmastonmuutoksesta”. Tutkimuksessa prosenttiluku liittyy vain lämpötilaan. Selittäväksi tekijäksi annetaan vain ”lämpeneminen” esiteolliselta ajalta lähtien, joten prosenttiluvussa on mukana pikkujääkauden jälkeinen luonnollinen lämpeneminen ja muu vaihtelu.

Tämäkin Spotlightin väite kuulostaa ensin aika uskottavalta todisteelta hiilidioksidin dramaattisista säävaikutuksista, mutta vesittyy lähemmässä tarkastelussa lähteen vääristelyksi ja tyhjäksi retoriikaksi.

14Laaksosen kommentteihin liittyen voisi kysyä vielä erästä asiaa. Kahta astetta on pidetty katastrofaalisen ilmastonmuutoksen rajana ja niin vaarallisena, että Pariisin ilmastokokouksessa hypättiin kertarysäyksellä puoleentoista asteen tavoitteeseen.

Meillä Suomessa kaksi astetta on Laaksosen mukaan kuitenkin ylitetty jo ajat sitten. Missä ne katastrofit ovat? Eikö Suomen luonnon, väestön ja talouden pitäisi olla raunioina? Hukkuneet kaupungit? Malaria? Sukupuutot? Löytyisikö jostain edes pientä aluetta halkeilevaa mutaa kuvausryhmiä varten? Ei?

Ovatko kaikki täkäläiset lajit ja ekosysteemit sattumalta niin poikkeuksellisen kestäviä, ettei niillä ilmekään värähdä katastrofaalisessa lämpenemisessä, jollainen muualla kaataisi luonnonjärjestelmät, suistaisi yhteiskunnan sekasortoon ja tuhoaisi lopulta kaiken, ihmisineen päivineen?

Eräiden journalistien mukaan kahden asteen raja on tänä vuonna globaalistikin hetkittäin ylittynyt. Jos pidemmälläkin aikavälillä siitä on saavutettu jo noin puolet, niin eikö jostainpäin maailmaa pitäisi löytyä edes jokin vähäisempi koettelemus, jonka syyksi hiilidioksidin voisi varmuudella osoittaa? Edes alueellisen tason puolivakava ongelma? Piirikunnallinen harmiton kommellus? Ei?

Tutkimustiedosta päätellen lämpeneminen ja hiilidioksiditason nousu  ovat olleet edullinen muutos ihmisille ja muulle luonnolle. Kyse ei ole siitä, etteikö ongelmien etsimiseen olisi panostettu. Tästä Spotlight on hyvä esimerkki. Vaikka kaikki kivet käännetään, uhkaavat mielikuvat pitää synnyttää oikeata tietoa pimittämällä ja vääristämällä.

Kauhukuvat eivät ole toteutuneet, hyvinvoinnin indikaattorit osoittavat ylöspäin, planeetta vihertyy ja elintila lisääntyy.

Muok. 12.10.2016: lisäsin suomennoksen tutkimuksesta, joka käsittelee satelliitti- ja mareografimittausten yhteensopivuutta.

Advertisements

4 kommenttia artikkeliin ”Merenpinta nousee, maa-ala kasvaa

  1. Niinpä. Jos tutkijan ilmastopeli(* ja todellisuus eivät kohtaa, todellisuus jätetään huomiotta tutkimusraportissa. Vain pahamaineiset denialistit katsovat ulos ikkunasta! Kunnon tutkija pitää verhot tiukasti kiinni uutta maailmanlopun kuvausta runoillessaan.

    *) Noiden kutsuminen tietokonemalleiksi on yhtä erheellistä kuin nimittää Civilization IV – peliä historiantutkijan työkaluksi.

  2. Jos lämpötila jatkaa nousuaan, missä vaiheessa luulet että ilmasto napsahtaa eri tilaan, tai vain epästabiloituu? Ei ole realistista kuvitella että lämpö voi nousta rajatta ilman että paikalliset keskiarvoista eroavat muutokset kasvaisivat merkittäviksi.

    • Tai entä jos ilmasto jatkaa stabiloitumistaan, tai jos lämpötila laskee? Kaikenlaista voi spekuloida ja retorisoida, mutta blogissa olen yrittänyt keskittyä enemmän faktoihin. Ilmaston tilojen osalta varmemmasta päästä on se käsitys, että seuraavaksi napsahdetaan taas jääkauteen. Milloin se tapahtuu, on hämärän peitossa.

      Paikalliset muutokset pitkän ajan keskiarvoista ovat kai aina olleet ”merkittäviä”. Esimerkiksi Suomen keskilämpötila on liikkunut viiden lämpöasteen paikkeilla, mutta vuosituhannen vaihteessa mitattiin Kittilässä -51,5 astetta! Jokseenkin yhtä merkittäviä vaihteluita keskiarvojen ympärillä on epäilemättä tapahtunut aiempinakin vuosisatoina ja -tuhansina. So?

      Pikkujääkauden jälkeen ilmasto on hiljalleen muuttunut elämän kannalta suotuisampaan suuntaan. Toivottavasti kehitys jatkuu samansuuntaisena.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s