Ympäristöministeriö ja WWF tiedottavat: ”Tänään 13. elokuuta torstaina ihmiset ovat kuluttaneet loppuun maapallon tänä vuonna tuottamat uusiutuvat luonnonvarat.”
Mihinkähän aikaan kantokyky tarkalleen ylittyi? Tiedolla voisi olla merkitystä meille eettisesti valveutuneille planeetan puollustajille. Kyseisellä kellonlyömällä voitaisiin pitää hiljainen hetki kynttilän valossa, niin tietoisuus lisääntyisi. Lähdin selvittämään asiaa.
WWF-ministeriön mukaan päivä on hiilisaasteen myötä aikaistunut jopa viikolla viimevuotisesta. Ratkaisuna tarjotaan kansainvälistä ilmastosopimusta. Sellaisen avulla ylikulutuspäivää saataisiin siirrettyä eteenpäin, ehkä jopa syyskuulle.
Hieman yllättäen niinkin hiljattain kuin vuonna 2011 ylikulutuspäivää vietettiin vasta syyskuun viimeisinä päivinä. Eikö ilmastosopimusta olisi silloisessa tilanteessa tarvittu lainkaan? Seuraavana vuonna päivä olikin taas hypännyt yli kuukaudella aiemmaksi.
Hyppely ei johdu reaalimaailmasta, vaan siitä, ettei idean kehitellyt Global Footprint Network tunnu osaavan päättää, miten jalanjäljen milloinkin laskisi.
Tässä vaiheessa epäilys alkaa hiipiä tajuntaan: ei kai vain koko päivämäärä ole tuulesta temmattu? Tarkoittaako se oikeasti mitään? Pystytäänkö maailman kaikkien ihmisten luonnonvarojen kulutusta ja niiden uusiutumiskykyä laskemaan millään merkitsevällä tarkkuudella, vieläpä etukäteen?
Mediassa ja ministeriössä ylikulutuspäivää esitellään tieteellisenä faktana ja Global Footprint Networkia ”tutkimuslaitoksena”. Kuvaavampi nimitys tälle kampanjalle voisi olla ”ilmastobisneksen ja ympäristöjärjestöjen etuja ajavan ajatushautomon mainostemppu”.
Tieteellisessä kirjallisuudessa Global Footprint Networkin konsepti on joutunut voimakkaan kritiikin kohteeksi. Eräs sitä arvosteleva artikkeli julkaistiin toissa vuonna PLOS Biologyssä. Kirjoittajina on kuusi tutkijaa mm. Adelaiden ja Baltimoren yliopistoista.
Aluksi tutkijat huomauttavat, että käytännössä koko ylikulutus muodostuu GFN:n tarkastelussa vain hiilidioksidipäästöistä. Ajatushautomon määrittelemien maankäytön komponenttien tase on laskutapojen vuoksi väistämättä likimain nolla. Sen mukaan ihmiskunnan kaikki viljelykset, rakennukset, laidunmaa ja kalastusalueet ovat ekologisen kestävyyden kannalta käytännössä merkityksettömiä. Ylikulutus tulee hiilidioksidista, metsät tasapainottavat tasetta hieman.
Jollei hiilidioksidia huomioida, ihmiskunta käyttää siis GFN:n katsannossa mitättömän pienen murto-osan planeetan kantokyvystä. Ihmistoiminnan tase olisi itse asiassa plussan puolella ja kestävällä pohjalla. Hiilidioksidista on tässäkin tehty maailman ainoa ympäristöongelma.
Kun muut osatekijät ovat käytännössä merkityksettömiä, jalanjälki kertoo vain, paljonko metsäalaa pitäisi lisätä, jotta se imisi ihmiskunnan hiilidioksidipäästöt. Päästöistä on ensin vähennetty oletettu merien CO2-nielu. Ylikulutuspäivä tarkoittaa, ettei planeetalle laskelman mukaan mahdu riittävästi metsää loppujen absorboimiseksi.
Laskukaava typistyy jakolaskuun, jossa viivan alla on yksittäinen oletettu arvo, metsien hiilensitomiskyky. Pienehkö muutos tuossa varsin epävarmassa oletuksessa vaikuttaisi ratkaisevasti jalanjäljen kokoon. Joillakin arvoilla vaadittava metsäala mahtuu planeetalle eli ylikulutusta ei ole ollenkaan.
Metsien globaali hiilinielu näyttää olevan varsin vaikeasti arvioitava asia. PLOS-artikkelin mukaan ekosysteemit ovat viime vuosikymmeninä sitoneet hyvin vaihtelevia määriä hiiltä, nollasta kuuteen gigatonniin vuodessa.
Jalanjäljen laskemiselle tällainen epävarmuus on ongelmallista. ”Nollavuosien” tiedoilla laskettuna jalanjälki olisi ääretön, koska mikään määrä metsää ei riittäisi CO2:n sitomiseen.
Jos taas arvioidaan metsän hiilensitomiskyvyksi 2,6 t/ha tai enemmän, koko ylikulutus katoaa eli ihmiskunta noudattaisi jo nyt kestävän kehityksen periaatteita. Tutkijoiden mukaan se ei olisi liioiteltu arvo; jotkut metsätyypit sitovat hiiltä moninkertaisesti enemmänkin. Toisaalta joidenkin metsätyyppien biotase on nykykäsityksen mukaan lähellä nollaa, mikä taas kasvattaisi jalanjäljen kohti ääretöntä.
Kaikki riippuu siis yhden lukuarvon valinnasta. Muut, yhtä hyvin perustellut arvot voivat muuttaa ihmiskunnan ylikulutuksen negatiivisesta äärettömään ja ylikulutuspäivän tammikuun ensimmäisestä ikuisuuteen.
Näyttää pahasti siltä, että maailmanlaajuisesti kauhisteltu ylikulutuspäivä ei ole tieteellisesti perusteltu, vaan täysin mielivaltainen käsite. Cleantech-ilmastobisneksen valitsemaa arvoa ohjaa tietysti ensinnäkin se, että jos viivan alle laitettaisiin vähintään 2,6 t/ha, ihmiskunnan jalanjälki mahtuisi planeetalle. Ongelmaa ei olisi, merkkipäivää ei vietettäisi, bisnes ei vetäisi ja pahimmassa tapauksessa konsultit joutuisivat osaksi aikaa oikeisiin töihin. Luvun hienosäätöä voi tehdä sen mukaan, mikä aika vuodesta ja mikä päivä sopii kampanjoinnin kannalta parhaiten.
PLOS Biologyn artikkelissa summataan (korostukset lisätty):
These examples demonstrate that only slight adjustments to the assumed carbon sequestration rate can produce wildly different outcomes, ranging from global ecological surplus to infinite overshoot.
…
In conclusion, the EF’s carbon footprint, as currently constructed, is an unreliable and impractical illustration of human demands on the biosphere in general and carbon emissions in particular. Hence, conclusions using the EF to assert how many planets we are using or to comment on the sustainability of human populations—current or projected—are misplaced [35],[36].… EF not only fails to provide a robust measure of ecological sustainability, but also offers poor guidance for policy-makers in identifying and evaluating options to improve use and management of natural capital.
Tutkijat toteavat, että konsepti ei onnistu mittaamaan ekologista kestävyyttä ja se on huonoa ohjausta päättäjille. Kuka kertoisi ympäristöministerillemme, että WWF ei välttämättä ole kaikkein objektiivisin tietolähde. Mutta ehkä objektiivinen tieto ei ole tavoitteenakaan ministeriössä, joka tilaa PR-firmoilta ilmastopelottelua ja pitää kärjistämistä hyvänä tapana keskustella.
Tätä bisnesvetoista pseudotiedettä toistellaan mediassa ja ministeriöissä joka vuosi, mutta oikeiden tutkijoiden kritiikistä ei missään näy halaistua sanaa. Niin se ilmastoraha puhuu.
Ilmastotiede 