Syvä meri viilenemässä?

”Se on piiloutunut meren syvyyksiin” – tätä selitystä ilmaston lämpenemisen pysähtymiselle on toisteltu viime vuosina kyllästymiseen asti mm. Ilmatieteen laitoksen piirissä. Nature Climate Changessa julkaistun tutkimuksen perusteella syvä meri näyttää päinvastoin viilenevän.

Tiede-lehti kertoi pysähtymisongelmasta kesällä:

Maapallon lämpeneminen jatkuu, vaikka maan pintalämpötila ei ole noussut 15 viime vuoden aikana.

Meristä tehdyt havainnot osoittavat, että ”kadonnut” lämpö on päätynyt mereen ja uponnut sinne. Viidentoista viime vuoden aikana merten  pintaosien lämpö ei näytä juuri nousseen, mutta mittausten mukaan syvemmät osat lämpenevät.

Syksyn saatua ilmastotieteellinen totuus on jo kääntynyt päälaelleen.  Pintakerros olisi sittenkin lämmennyt ja syvempi meri sittenkin viilentynyt. Ensimmäisenä uusista tuloksista uutisoi Reporting Climate Science:

New research suggests that the upper layer of the ocean has warmed more than had been thought previously while the deeper ocean has cooled rather than warmed in recent years.

Muiden muassa Helsingin sanomissa on pidetty syvän meren lämpenemistä ”kestävimpänä selityksenä” kadonneelle ilmaston lämpenemiselle:

Tam­mi­kuus­sa Jeff Tollefson luet­te­li tie­de­leh­ti Na­tu­res­sa se­li­tyk­siä läm­pe­ne­mi­sen py­säh­ty­mi­sel­le. Kes­tä­vin se­li­tys lie­nee, et­tä yli­mää­räi­nen läm­pö on si­tou­tu­nut me­riin, ja niis­sä yhä sy­vem­mäl­le.

Jutussa haastateltiin mm. Ilmatieteen laitoksen Mikko Alestaloa. Mikähän on seuraavaksi kestävin selitys?

Jo kesällä blogosfäärissä oli keskustelua kahden johtavan meritutkijan (Wunsch & Heimbach) päätelmästä, että syvä meri olisi viilennyt, eikä lämpenemistauon selitystä löydy sieltä. Uusi tutkimus näyttää vahvistavan sitä.

Miksi aiempi meriselitys sitten nousi niin suosituksi, kun kyse oli pelkästä oletuksesta? Ilmeisesti mikä tahansa hätävara oli parempi kuin sen myöntäminen, ettei ilmastojärjestelmän käyttäytymistä osata selittää vallitsevan teorian pohjalta ja vuosikymmenien triljoonaluokan satsaukset ovat perustuneet virheellisiin teorioihin.

Toinen Nature Climate Changen uusi tutkimus löytää meren pintakerroksesta paljon aiemmin luultua suuremman lämpenemistrendin. Näkemys perustuu siihen, että kun ilmastomallit ja eteläisen pallonpuoliskon havainnot eivät täsmää, havaintojen on oltava väärässä.

Se, että perustavanlaatuiseen suureeseen pitää tehdä ison suuruusluokan ”käänteentekeviä” korjauksia aivan lähimenneisyydenkin osalta, kertoo ainakin sen, että varmuutta on suuresti liioiteltu. Tähän saakkahan lämpötilamittausten epäileminen on ollut denialismia. Esimerkiksi Marko Hamilo ounasteli viime vuonna Suomen Kuvalehdessä:

Ilmastonmuutoksen kiistäjille jää viimeiseksi oljenkorjeksi lähinnä se, että valtamerien lämpötiloja on mitattu systemaattisesti satojen metrien syvyyksistä vasta 1990-luvulta alkaen, eikä mittauslaitteiden verkosto ole vielä kovin kattava.

Nyt tähän oljenkorteen ovatkin tarttuneet ilmastotutkijat. Juuri mittausverkoston puutteellisella kattavuudella perustellaan jopa 150%:n lisäyksiä lähiaikojen lämpenemistrendissä.

Ehkä ohuen pintakerroksen oletettu lämpeneminen edes vähän lämmittää mm. Ilmatieteen laitoksen asiantuntijoita, joille kilometrien syvyisten valtamerien viileneminen on kylmä suihku.

Kadonneen lämpöenergian ongelmaa pintakerroksen korjaus ei ratkaise. Palapelin palaset eivät edelleenkään sovi yhteen. Nyt on jouduttu purkamaan pois jo isompia, varmoiksi väitettyjä osia.

”Puuttuvan energian mysteeristä” (kuten Reporting Climate Science otsikoi) on selvinnyt vain sen verran, että tähänastinen johtava selitys ei ole enää uskottava. On mielenkiintoista nähdä, kuinka paljon palapeliä täytyy vielä purkaa ja millainen kuva sen jälkeen alkaa rakentua.

Täytyy kuitenkin taas muistuttaa, että kyse ei ole harmittomasta pelailusta, kun sommitelman perusteella tuhlataan jo nyt miljardi dollaria päivässä. Vastineeksi on saatu vain köyhyyttä, kurjuutta ja pitkä liuta vikaan menneitä ennusteita.

 

Lisämateriaalia:

http://judithcurry.com/2014/10/05/evidence-of-deep-ocean-cooling/
http://yle.fi/uutiset/valtamerten_pintavedet_lammenneet_uskottua_nopeammin/7511557
http://www.nature.com/nclimate/journal/vaop/ncurrent/full/nclimate2387.html
http://www.nature.com/nclimate/journal/vaop/ncurrent/full/nclimate2389.html
Lisäys klo 18:50. Talouselämän versiossa syvän meren viilenemistä ei mainita. ”Tämä on valtavaa”, sanoo tutkimukseen liittymätön australialainen tutkija, joka ei ole huomannut, että häntä ympäröivän ilmaston lämpeneminen on vuosikymmenien ajan ”aliarvioitu pahasti”. Sen tieteellisempää sitaattia ei tutkijalta (tai muiltakaan) esitetä.

Lämpeneminen ei ole näkynyt ilmassa eivätkä aiemmat merestä tehdyt mittaukset ole paljastaneet sitä.

Entä jos ilmasto onkin koko ajan viilentynyt, mutta ”mittaukset eivät ole paljastaneet sitä”? Vastoin kuin Talouselämä väittää, kysehän ei ole uusista mittaustuloksista vaan tietokonesimulaatioista.

Lisäys klo 20:45: AFP: NASA Scientists Puzzled by Global Cooling on Land and Sea.

The deep ocean may not be hiding heat after all, raising new questions about why global warming appears to have slowed in recent years, said the US space agency Monday.

Syvä meri ei ehkä sittenkään piilottele lämpöä, mikä nostaa uusia kysymyksiä ilmastonmuutoksen hidastumisen syistä, kertoi USAn avaruushallinto maanantaina.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s