Carteret-saaret uppoavat 2015 – ilmastopakolaisten uusimmat kuulumiset

Kuinka joku voi epäillä Ilmastonmuutosta, kun Se tapahtuu joka päivä silmiemme edessä?

Tiede-lehti kertoi vuonna 2006 Carteret-saarista, joiden asukkaista oli tulossa maailman ensimmäiset ilmastopakolaiset. Saarten uskottiin hukkuvan veden alle lopullisesti vuonna 2015. Haeskelin tietoja atollin viimeaikaisista kuulumisista.

Saarten dramaattisista vaiheista on tehty ainakin yksi elokuva, nimeltään Sun Come Up. Oscar-ehdokkuuden saanutta elokuvaa ei ole moni nähnyt – DVD:n hinta on satoja dollareita.

Vuonna 2010 Yalen tutkijat Young ja Pilkey kertoivat tilanteen kehittymisestä: kaikki saaren asukkaat ovat jo muuttaneet Papua-Uuteen-Guineaan. Pientä hämmennystä aiheuttaa se, että Carteret on osa Papua-Uutta-Guineaa. Mutta viis pikkuseikoista. Kaksikko on kirjoittanut kirjankin nousevasta merenpinnasta, joten mitäpä tuota kyseenalaistamaan.

Seuraavana vuonna New Scientistin Fred Pearce vahvisti, että noin tuhat carteretlaista joutui lähtemään evakkoon.

Suomalainen Maailma.net-uutissivusto (taustalla mm. UNICEF, YK:n kehitysohjelma, SPR, kymmeniä muita järjestöjä) pistää paremmaksi:

Papua-Uudessa-Guineassa 2000 ihmistä on evakuoitu Carteret-saarilta Bougainvillen kaupunkiin, koska saaret ovat joutumassa veden valtaan.

Kuin ilmastomalleissa ikään, numeroissa on pientä heittoa, mutta pääasiasta vallitsee konsensus. Googlen Scholar-haulla löytyy satoja ”tieteellisempiäkin” artikkeleita ja kirjoja, joissa kerrotaan kuinka saarten asukkaat jouduttiin, tai joudutaan juuri nyt evakuoimaan ilmastonmuutoksen tieltä.

Nyt kun saarten lopulliseen uppoamiseen on reilu vuosi aikaa, miltähän siellä mahtaa näyttää? Luulisi, että tällainen mediatapaus olisi jatkuvan seurannan kohteena, onhan tässä ensi kertaa näkyvissä ilmastonmuutoksen todellisuus ihan konkreettisena. Näemme varmasti vaikuttavaa uutismateriaalia, kun autioituneen saaren korkeinkin huippu suistuu äkisti vajaan parin metrin korkeudesta meren syövereihin ja vesi valtaa tyhjilleen jääneet asumukset. Merenpinnan tavanomainen nousuvauhti alueella on suuruusluokkaa milli-pari vuodessa.

Vai onko tässä jotain jäänyt sittenkin kertomatta? Onpa hyvinkin. Voitte kuvitella tyrmistykseni (no, ei oikeastaan) kun kuulin paikallisen asukkaan haastattelusta, että saaret eivät ole sittenkään tyhjillään. Väkimäärä nousee ja on ylittänyt jo 3000 asukasta.

Jo Wikipedia antaa osviittaa siitä, että ilmastotieteellispoliittinen liike on hieman oikonut mutkia. Sieltä selviää, että hallitus antoi v. 2003 luvan saarten evakuointiin. Tämä oli määrä suorittaa vuoteen 2007 mennessä, mutta viivytykset haittasivat hankkeen edistymistä.

Lopulta vuonna 2009 viisi miestä lähti liikkeelle ja muutti viereiselle Bougainvillen saarelle. Vuoden 2011 lopulla sen suuremmasta muuttoaallosta ei Wikipedian mukaan ollut havaintoja.

Tässä vaiheessa mm. avustusjärjestöjen tiedotuskanava Maailma.net oli jo kertonut totena tarinaa 2000 asukkaan evakuoinnista. Rahankeruu perättömien tarinoiden avulla on monella tavalla kyseenalaista. Ei vähiten siksi, että tällainen rapauttaa avustustyön uskottavuutta.

V. 2010 julkaistulla videolla saaren ilmastoahdingon keulakuva Ursula Rakova kertoo:

the population is growing … we have a population of 3320 … people are preparing to go.

Ursulan kommentit tänä vuonna julkaistussa Environmental Justice -videossa ovat vielä hämmentävämpiä.

by 2020 we should be able to move 1700 islanders to mainland…

Puolet oltaisiin siis siirtämässä vuoteen 2020 mennessä. Mutta eikö se ole vähän myöhäistä, jos saaret ovat siinä vaiheessa olleet meren pohjaa jo viisi vuotta?

Lopullisen pommin Ursula pudotti viime vuoden lopulla l’Espresso-lehdelle (Google-käännös):

A scientific research presented in Germany has predicted that the islands are completely uninhabited by 2045, because then it will be impossible to grow anything. It will remain the sand, maybe some coconut tree, but people will not survive.

Saksalaisiin tiedelähteisiin nojaten hän ennustaa, että vuonna 2045 saaret olisivat – eivät meren pohjassa, mutta asuinkelvottomat – hiekkaa ja kookospalmuja voisi sittenkin säilyä.

Uutiset saarten jäämisestä nousevan merenpinnan alle ja tapahtuneista tuhansien hätäevakuoinneista näyttävät siis olevan vahvasti liioiteltuja. Ensimmäiset ilmastopakolaiset pysyvät edelleen samanlaisina myyttisinä hahmoina kuin haltijat, enkelit ja menninkäiset.

Legenda toistuu alan mytologiassa lukemattomissa eri muodoissa. Kyseessä on eräänlainen arkkityyppi, joka elää omaa elämäänsä ilmastomarttyyrien kollektiivisessa kauhukuvastossa. Yksityiskohtia, paikannimiä ja tarkkoja lukumääriä luetellaan, mutta jos väitteitä alkaa jäljittää, koko juttu häviää kuin kangastus. Jatkuvan toistelun myötä asia kuitenkin muuttuu uskoville – jopa joillekin tutkijoille ja journalisteille – eläväksi todeksi.

Carteret-saarten eroosion todellinen syy lienee väitettyä arkisempi. Paikallisen YK-kehitysprojektin päällikkö Fred Terry kertoo, että saaren asukkailla on pitkä historia korallien tuhoamisessa – laajamittaisella dynamiittikalastuksella. Hän pitää mahdollisena myös laattatektonista selitystä, kuten em. videoilla haastateltu Ursulakin.

Näin selittyisi, kuinka parimetrisen saaren vajoaminen voisi ehkä tapahtua vuosikymmenessä. Alueen merenpintatason trendeistä laskettuna siihen pitäisi mennä lähemmäs tuhat vuotta.

Mutta jos olisi tyydytty näihin loogisiin selityksiin, emme olisi koskaan kuulleet koko atollista eikä siitä olisi tehty riipaisevaa Oscar-ehdokasdokumenttia.

Loppusanoina voidaan mietiskellä Berkeleyn tutkijan Norman Myersin vastausta New Scientistille, kun kysyttiin missä ovat ne 50 miljoonaa ilmastopakolaista, jotka hän YK:n raportissa ennusti vuodeksi 2010. Tätä voi kätevästi soveltaa muihinkin myyttisiin olentoihin.

It may be very difficult to demonstrate that there are 50 million climate refugees, but it is even harder to demonstrate that there are not.

(Voi olla hyvin vaikea todistaa, että on olemassa 50 miljoonaa ilmastopakolaista, mutta vielä vaikeampi on todistaa, että heitä ei ole.)

Advertisement