IPCC AR5: ”älkää kertoko lämpenemisen hidastumisesta”

Associated Press on saanut lisätietoa IPCC:n AR5-raportin valmistelusta. Menossa on viimeinen vaihe, jossa poliitikot ja virkamiehet antavat lopullisen muodon raportin tieteelliselle sisällölle. Samalla PR-firmat selittävät yksityiskohtia tiedemiehille.

Tällä kertaa erityistä huolta on aiheuttanut ”the pause”, lämpenemisen taukoaminen. Osa tutkijoista on jostain syystä halunnut ilmastoraporttiin havaintotietoa ilmaston kehityksestä parin viime vuosikymmenen osalta. Saksan edustajan mielestä se ei käy.

Germany called for the reference to the slowdown to be deleted, saying a time span of 10 to 15 years was misleading in the context of climate change, which is measured over decades and centuries.

Saksa vaatii ”harhaanjohtavan” havainnon poistamista raportista ja selittää tutkijoille, että ongelman tiimoilta viime vuosina julkaistut tieteelliset artikkelit perustuvat väärinkäsitykseen.

USAnkin edustajat löytävät tieteestä oikaistavaa. Heidän mielestään tutkijat ovat aivan turhaan epävarmoja ”ilmastopaussin” suhteen ja heidänkin pitäisi yrittää vahvistaa uskoaan siihen, että lämpö on vain väliaikaisesti piiloutunut merten syvyyksiin.

The U.S. also urged the authors to include the ”leading hypothesis” that the reduction in warming is linked to more heat being transferred to the deep ocean.

Belgian virkamiehet puolestaan opettavat tutkijoille tilastotiedettä. Päinvastoin kuin saksalaiset kolleegansa, he ovat sitä mieltä, että trendilaskelmissa on käytetty liian pitkää ajanjaksoa. Heidän mielestään tarkastelu on aloitettava viileämmästä vuodesta 1999 lämpimän 1998 sijaan, jotta saadaan ”enemmän ylöspäin osoittava käyrä”. Belgiassa taitaa olla käytössä sama tilastotieteen oppikirja, josta Osmo Soininvaara on metodinsa ammentanut.

Belgium objected to using 1998 as a starting year for any statistics. That year was exceptionally warm, so any graph showing global temperatures starting with 1998 looks flat. Using 1999 or 2000 as a starting year would yield a more upward-pointing curve.

Ja Unkari tuo vain yleisellä tasolla ilmi huolensa, että AR5-raportti antaa uskottavuutta skeptikoille.

Hungary worried the report would provide ammunition for skeptics.

Katsauksesta pyritään siis poistamaan tieteellisiä havaintoja, jottei kävisi niin selvästi ilmi, että ilmastoskeptikot ovat olleet oikeassa ja koko maailmaa raskaasti rasittava ”ilmastonmuutoksen torjunta” perustuu virhearvioihin.

Helsingin yliopiston Atte Korhola oli jo kolme vuotta sitten sitä mieltä, ettei IPCC enää nauti tiedeyhteisön luottamusta ja se pitäisi hajottaa. Tässä vaiheessa kadunmieskin on varmaan jo oivaltanut, mistä on kyse. Ketä varten tätä näytöstä vielä pidetään yllä?

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s