Onko ilmastonmuutos pysähtynyt, kysyy ilmastoasiantuntija Oras Tynkkynen ja jatkaa: ei ole, koska
vuosisatamme ensimmäinen vuosikymmen oli lämpimämpi kuin edeltäjänsä.
Tämä kuulemma opetettiin ”ilmakehäfysiikan peruskursseilla jo vuosikymmeniä sitten.”
Kerrottiinkohan samalla, miksi on tarkasteltava juuri vuosikymmenen jaksoja alkaen oletetusta Kristuksen syntymästä? Ihmisellä on toki kymmenen sormea ja Jeesus oli nokkela kaveri, mutta on jäänyt osoittamatta, että näillä asioilla olisi fundamentaalinen yhteys ilmastoon – tällainen jymyskuuppi olisi varmaan mainittu aamun lehdissä.
Entä jos tarkastellaan vaikka kahdeksanvuotisjaksoja nykyhetkestä taaksepäin? Laskin nopeasti keskiarvot RSS-satelliittiaikasarjasta. Vuosien 2005-2012 keskilämpötila näyttäisi olevan viileämpi kuin vuosien 1997-2004.
Tynkkysen ainoa perustelu kaatuu, jos tarkastelujaksoa lyhennetään kahdella vuodella. [Päivitys 05/2014: yhdellä vuodella]. Muutaman vuoden sisällä tultaneen tilanteeseen, että viimeinen kymmenen vuotta on viileämpi kuin edeltävä. Mikäs sitten eteen?
Suomi tulee jälkijunassa, mutta maailmalla aiheesta on keskusteltu mediassakin jo pidemmän aikaa. The New York Times kirjoitti kesäkuussa, että lämpötilojen tasoittumiselle on tarjottu puolentusinaa erilaista selitystä, mutta selvää suosikkia ei ole.
Onhan Vihreiden riveissä toki tilastotieteilijäkin, Osmo Soininvaara. Yllättäen hän välttää tarkastelussaan lämpenemistrendin numeerista, objektiivista määrittämistä. Outoa, eikö se olisi Soininvaaran ominta alaa ja paras tapa ampua alas YLEn ”uutisankka”?
Syy haluttomuuteen lienee se, ettei numeroiden kertoma miellytä. Matematiikan hylännyt Soininvaara haluaa piirtää kuvia ja tunnustella niiden herättämiä vaikutelmia ja fiiliksiä. Tämän perusteella hänenkin kannattaa jatkossa suuntautua ennemmin lihavien toimijoiden representaatioon kuin tilastotieteeseen.
Vihreät esittävät, että kyse olisi vain mielipideasiasta – ikäänkuin luonnontiede olisi subjektiivisten vaikutelmien tulkitsemista erilaisista kuvista. Todellisuudessa lämpenemisen pysähtymistä ei tieteellisissä julkaisuissa yritetä kiistää, sille etsitään selityksiä. Yhtenä esimerkkinä uusi Naturen artikkeli:
Despite the continued increase in atmospheric greenhouse gas concentrations, the annual-mean global temperature has not risen in the twenty-first century1, 2, challenging the prevailing view that anthropogenic forcing causes climate warming.
Suomeksi: huolimatta jatkuvasta hiilidioksiditason noususta vuotuinen maapallon keskilämpötila ei ole noussut 21. vuosisadalla haastaen sen vallitsevan näkemyksen, että ihmisen aiheuttama pakote lämmittää ilmastoa. Johdannossa todetaan myös, että monenlaisia selityksiä on tarjottu, mutta niiden paremmuudesta ei ole tietoa.
* * *
Ilmatieteen laitoksella ollaan jo pääsemässä denialismista eteenpäin. Mikko Alestalo kuuluu siihen koulukuntaan, joka ei enää kiellä maapallon keskilämpötilan nousun pysähtymistä, vain sen merkityksen. Nyt ei pidäkään katsoa maapallon pinta- eli keskilämpötilaa vaan jotain muuta.
Siinä missä maailmalla vielä arvioidaan monenlaisia vaihtoehtoisia selitysmalleja, Ilmatieteen laitoksella kaikki on yhä päivänselvää, vain vähän eri tavalla kuin ennen.
Maapallon keskilämpötilojen tarkkailu on liian kapea tapa havannoida ilmastonmuutosta, sanoo Ilmatieteen laitoksen johtaja Mikko Alestalo.
…
lämpöenergia ei mene koko ajan ilmakehän lämmittämiseen vaan jonnekin muualle: valtameriin, Alestalo sanoo.
Ongelmallista tässä lähestymistavassa on se, että niin kauan, kun ilmakehän keskilämpötilat mittaussarjoissa vielä nousivat, ilmastonmuutos tarkoitti juuri tätä nousua. Vasta kun lämpeneminen pysähtyi, alettiin hakea laajempaa määritelmää.
Ilmatieteen laitoksen oma Ilmasto-opas kertoo, kuinka ilmastonmuutos näkyy havainnoissa: alailmakehän lämpötiloista. Juuri päinvastoin kuin Alestalo nyt selittää, Ilmasto-oppaan mukaan keskilämpötila on vieläpä ainoa ilmaston piirre, jossa ilmastonmuutos näkyy:
Muissa ilmaston piirteissä ei ole havaittu pitkäaikaista muutosta[.]
Toisin sanoen, Alestalon uuden opin mukaan ilmastonmuutosta pitää etsiä muualta kuin keskilämpötiloista; aiemman, Ilmasto-oppaassa kerrotun näkemyksen mukaan ilmastonmuutos näkyy vain keskilämpötiloissa. Tämän täydellisemmin ei juuri voi sotkeutua omiin kiertelyihinsä – siitä tyylipisteet Ilmatieteen laitokselle. [Lisäys: Ilmasto-opas käsittelee tuossa sekaisin globaalia ja Suomen ilmastoa, voi toki ajatella, että otsikko viittaa vain Suomen tilanteeseen.]
Ympäristöhallinnon (ymparisto.fi) mukaan ”ilmastonmuutoksella tarkoitetaan ilmakehän lämpenemistä kasvihuonekaasujen lisääntymisen seurauksena.” Ei merien, ei maaperän, ei maapallon keskipisteen, vaan ilmakehän lämpenemistä.
VTT:n määritelmän mukaan ”ilmastonmuutoksella tarkoitetaan ihmisen toiminnasta johtuvaa maapallon keskilämpötilan nousua”.
Ympäristökeskuksen tutkija Jari Lyytimäki kirjoitti Tieteessä tapahtuu -lehdessä: ”Yleensä ilmastonmuutoksella tarkoitetaan ihmisen toiminnasta johtuvaa ilmakehän alaosien maailmanlaajuista lämpenemistä.”
Näiden määritelmien mukaista ilmastonmuutosta ei ole tapahtunut liki kahteen vuosikymmeneen – tästä ei pääse mihinkään.
Kyse ei ole suomen kielen omituisuudesta tai käännösvirheestä. Kysymällä Googlelta ”what is global warming”, saa määritelmän:
The gradual increase in the temperature of the earth’s atmosphere, believed to be due to the greenhouse effect …
Concise Encyclopedia:
Increase in the global average surface temperature resulting from enhancement of the greenhouse effect, primarily by air pollution.
Vuonna 2001 englanninkielinen Wikipedia antoi vielä tämän määritelmän:
Global warming is a world-wide climatic phenomenon–the average global surface temperature increased over the last 150 years.
Viime vuosina määritelmään on lisätty sana ”oceans” vaikkakin muuten artikkeli käsittelee vieläkin lähinnä ala-ilmakehän keskilämpötiloja.
Alestalon hakema uusi, meriin piiloutunut ilmastonmuutos on siis aivan eri asia kuin mitä sanalla on tähän saakka ymmärretty.
* * *
Ilmastoasiantuntijoiden piirissä vallitsee tietääkseni laaja yhteisymmärrys siitä, että alan tiede on erehtymätön ja syynä epäuskoon on vääränlainen viestintä. Ihmiset kyllä uskovat, kunhan asia syötetään heille oikeassa muodossa.
Ongelma kulminoituu Alestalon haastattelussa. Kuinka viestittää tehokkaasti jotain, jonka nimikin on jo ristiriitainen?
Kansainvälisten ilmastotoimien tärkeimmäksi tehtäväksi pitäisi nyt ottaa uuden nimen keksiminen katastrofille. Sanan ei pidä enää liittyä ilmastoon, koska ilmasto ei (sanan alkuperäisessä merkityksessä) ole enää muuttunut halutulla tavalla. Termin pitäisi kuitenkin pitää sisällään valtamerien syvyydet, maanpinta ja vuoristojäätiköt, mahdollisesti myös maapallon sisusta ja osa avaruuttakin.
Saman tien kannattaisi ennakoida tulevaa vähän kaukonäköisemmin. Muutoksen suuntaa tai luonnetta ei kannata turhaan lähteä rajaamaan. Uudesta termistä kannattaa tehdä edellistäkin laajempi ja muovautuvampi, jotta sitä ei heti tarvitse vaihtaa. Kuluissakin säästetään, kun pamfletteja ei tarvitse painaa muutaman vuoden välein uudestaan.
Termi voisi sopia vaikka sellaisiin tulevaisuuden uhkakuviin kuin jääkausi, ydinsota, asteroidin törmäys, maanpinnan äkillinen kuumentuminen, jne.
Ehdotan, että ammennetaan lisää hyväksi todetusta lähteestä ja otetaan uusiokäytettöön Danielin kirjasta käsite ”hävityksen kauhistus”, englanniksi kai ”’abomination of desolation”. Termi kiteyttää hyvin ne tunnot, joita alarmisti joutuu käymään läpi tässä alati muuttuvien uhkakuvien maailmassa. Lisäksi sen merkitys tuntuu olevan yhtä monimuotoinen ja epämääräinen kuin vanhan ilmastonmuutoksen.
IPCC:n nimi muuttuisi tällöin muotoon Intergovernmental Panel on the Abomination of Desolation, tai IPAD. Ilmatieteen laitos olisi vastaavasti jatkossa Hävityksen kauhistuksen laitos. Olen varma, että nämä toimielimet herättäisivät väestössä mielenkiintoa ja vastetta paremmin kuin nykyiset. Ehtisikö muutos jo seuraavaan AR5-raporttiin?
Muokattu 2.7.2014: pari tarkennusta ja lisäystä.
Ilmastotiede 